Tilan historia

Vanhan Rooselin isännän kuoltua ennen sotia, tuumi poika, että nyt avautui uudet mahdollisuudet rakentaa oman näköinen elinympäristö. Sadan hehtaarin maa-alue antoi hyvät edellytykset ja resurssit. Metsät alkoivat muuttua pelloiksi ja tilakeskuksen paikaksi valittiin mäenkumpare sopivan matkan päästä isosta tiestä.

Hevoset - suomenhevoset - olivat uuden isännän intohimo. Komea tiilinavetta valmistuikin jo ennen taloa ja siinä oli tilaa hevosille, lehmille ja sioillekin. Omavaraisuus oli tuohon aikaan elinehto ja lehmiä meinattiin ottaa sen verran, että riitti maitoa myytäväksikin. Portinpieleen ilmestyikin pian maitolaituri ja karjakeittiöstä tehtiin viimeisenpäälle moderni patoineen ja viilennyslaitteineen.

Taivo oli tietenkin keskellä pihaa ja on muuten varmasti kylän syvin luonnonkivistä rakennettu kaivo. Täytyihän sen kapasiteetti olla sellainen, että yli kymmenpäinen eläinkatras sai juodaksensa.

Evankeliumin hengessä

Tilan emännän sydämellä oli lähetystyö.